torstai 23. elokuuta 2012

Punaherukka-marenkitorttu


Kaikki mihin liittyy sana marenki alkavat mitä ilmeisimmin muodostua bravuureikseni..
Punaherukat noukittiin puskista parempaan talteen, ja pitihän niistä pakastuksen ja mehunkeiton jälkeen muutama piirakkakin vääntää. Kirpeä marjakiisseli ja makea marenki ovat aika vastustamaton yhdistelmä!

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 keltuainen
Kiisseli:
5 dl punaherukoita
0,5 dl sokeria
3/4 dl vettä
3 keltuaista
2 rkl perunajauhoja
1 rkl voita
Marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria

Valmista ensin kiisseli. Kuumenna kattilassa punaherukat, sokeri ja noin puolet vedestä. Keitä muutama minuutti painellen välillä kauhalla herukoita rikki. Nosta kattila sivuun ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita jäähtyneeseen seokseen loppuun veteen sekoitetut perunajauhot, sekä keltuaiset. Kuumenna, kunnes kiisseli saostuu. Lisää lopuksi voi ja anna kiisselin jäähtyä.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon pehmeä voi. Lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Vaahdota sillä välin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Levitä esipaistetun pohjan päälle jäähtynyt kiisseli ja marenkivaahto. Paista vielä 8-10 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Tarjoa jäähtyneenä!

Makeat sarvet


Suolaisia sarvia erilaisilla täytteillä on tullut väännettyä kyllästymiseen asti, mutta makeita en ole koskaan aiemmin edes kokeillut. Aika herkullinen vaihtoehto tavalliselle pullalle, mieli jo vilisee erilaisia täytevariaatioita..

150 g voita
2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 rkl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
Täyte:
50 g voita
1,5 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
Voiteluun:
1 muna
raesokeria

Sulata voi kattilassa, lisää maito. Kaada kädenlämpöinen seos kulhoon ja lisää pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva ja sokeri. Lisää loput jauhot vähitellen ja alusta taikina tasaiseksi. Jaa taikina neljään osaan, kauli osat ympyröiksi ja jaa jokainen kahdeksaan lohkoon.
Sekoita täytteen ainekset yhteen, ja lisää vajaa teelusikallinen täytettä jokaisen kolmion leveään päähän. Rullaa kolmiot sarviksi ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle. Anna kohota noin tunnin ajan. Voitele kananmunalla, ripottele päälle raesokeria ja paista 225 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia.

perjantai 17. elokuuta 2012

Mustikkapiirakka


100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2-3 dl mustikoita
2 dl kermaviiliä
1 muna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää muna samalla vatkaten, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjan päälle mustikat. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa noin 20 - 30 minuuttia.

perjantai 3. elokuuta 2012

Pikasämpylät


Joskus tulee äkillinen himo tuoreeseen, itseleivottuun leipään, jonka päälle sipaistaan pelkkää voita ja kaveriksi kylmää maitoa.. Silloin ei auta odotella pitkiä kohoamisaikoja, vaan leipä on saatava uuniin heti. Tämä leipä syntyy käden käänteessä uunin lämmetessä oikeaan lämpötilaan, eikä paistoaikakaan päätä huimaa. Ja sitten eikun nauttimaan.
 
4 dl vehnäjauhoja (tai tummempia, esim. grahamjauhoja)
1 dl kaurahiutaleita
½ rkl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 dl piimää
2 rkl siirappia
1 muna

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää piimä ja siirappi. Alusta taikina tasaiseksi. Nostele taikinasta uunipellille noin 9 sämpylää, taputtele jauhotetuin käsin tasaiseksi. Voitele kananmunalla. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Raparperikerroskakku


Raparperireseptejä jälleen. Tällä kertaa taas vähän erilainen ohje, RuokaPirkka -lehdestä napattu.

200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl kardemummaa
Täyte:
3-4 vartta raparperia
1 dl siirappia
2 rkl perunajauhoja
½ tl kanelia
Pinnalle:
mantelilastuja

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele reunat. 
Valmista täyte. Säästä pari kourallista raparperin paloja kakun pinnalle, laita loput kattilaan siirapin, perunajauhojen ja kanelin kera. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa ja sakenee. Anna jäähtyä. 
Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Levitä puolet taikinasta vuokaan, levitä päälle täytettä ja sen päälle loput taikinasta. Asettele loput raparperin palat kakun pinnalle ja ripottele päälle mantelilastuja. Paista 175 asteessa noin 40-50 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.