maanantai 23. joulukuuta 2013

Meidän joulu

Joulupaketteihin on tänä vuonna kääritty viime vuosien tapaan paljon ruokalahjoja. Maustekakkuja esim. tällä ohjeella, pipareita ja muita pikkuleipiä, itse tehtyä mysliä, siemennäkkäriä Pirkan ohjeella, jouluista leipää ja muita herkkuja. Kuusi on koristeltu aika päiviä sitten ja muutenkin joulurauha on laskeutunut tähän kotiin jo ajoissa tänä vuonna. Ei viime hetken lahjapanikointia ruuhkaisessa keskustassa, ei massiivisia joulusiivoja, vain rauhallista yhdessäoloa (ja herkuttelua) perheen kanssa. Tänään käydään vielä pimeällä hautausmaalla sytyttämässä kynttilät. <3






Rauhallista Joulua kaikille täällä vieraileville <3

1 kommentti:

  1. Ihanat lahjat! Näitä on kiva saada ja antaa myös. Meillä oli taatelikakkua,mutta siitä ei tytöt tykänneet.

    VastaaPoista