tiistai 25. kesäkuuta 2013

Rapea raparperipiirakka

Vielä pari...raparperipiirakkaa nimittäin! Tällä kertaa ihanan rapeaa ja erittäin yksinkertaista piirakkaa, jonka ohjeen nappasin täältä.


Pohja:
175g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
Täyte:
Raparperia niin että vuoan pohja peittyy
vajaa 1 dl sokeria
1½ rkl perunajauhoja
Sulata voi. Sekoita kulhossa pohjan kuivat aineet, lisää voi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele reilu puolet taikinasta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 
Ripottele perunajauhot pohjan päälle. Sekoita kulhossa raparperin palat ja sokeri, levitä pohjan päälle. Ripottele lopuksi loput taikinasta raparperin päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, peitä foliolla jos tummuu liikaa. Tarjoa vaniljajäätelön kera!



Kotitekoinen viili

Meidän kohta 2vee on varsinainen viilin suurkuluttaja, hän varmaan söisi mielellään viiliä jokaisella päivän viidellä ateriallaan... No, koska kaupasta muutenkin raahataan lapsiperheeseen aika suuret kassilliset ruokaa viikottain, päätin kokeilla tätä "vanhan kansan" viilireseptiä: kaupasta 1 viilipurkki, lusikoidaan siitä yhdet teelusikalliset esim. jälkiruokakulhoihin, ja täytetään kulhot maidolla,  sekoitetaan vähän ja annetaan tekeytyä huoneenlämmössä noin vuorokausi. Lopputuloksena tismalleen samanlaista viiliä kuin se alkuperäinen kaupasta ostettukin!


(

Idea muuten napattu pojan Titinalle-DVD:ltä, opettavainen ohjelma ;)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hyydytetty voileipäkakku



Pohjasta tulee aika paksu niinkuin kuvasta näkyy, mutta mielestäni suolaiseen kakkuun se sopiikin, halutessaan voi toki tehdä pohjasta ohuemman.

Pohja:
6 palaa Real-ruisleipää
75 g voita
Täyte:
150 g kinkkua
suolakurkkua
paprikaa
ruohosipulia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaviiliä
2 dl kuohukermaa
mausteita; mustapippuria, yrttisuolaa
4 liivatelehteä
2 rkl vettä

Murusta leivänpalat ja sekoita voisulan kanssa. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pilko kinkku, suolakurkku, paprika ja ruohosipuli. Vatkaa kerma, ja sekoita joukkoon kermaviili, tuorejuusto ja mausteita, lisää kinkku ja pilkotut kasvikset.

Kiehauta kattilassa 2rkl vettä ja liuota liivatteet siihen. Kaada hiukan jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4h.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pätkisjuustokakku


Ohjeen olen joskus napannut ylös jostain blogimaailman syövereistä, ja muokannut omaan käyttöön sopivaksi. Varoitus, vie kielen mennessään ;)
 
Pohja:
1 pötkö dominoita (tai muita täytekeksejä)
50 g voita
Täyte:
2 ½ dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk Kidius maitosuklaa-vanukasta
1 Pätkis-pussi
1 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
4 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sekoita voisulan kanssa. Painele seos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Hienonna pätkikset mahdollisimman pieneksi muruksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon tuorejuusto, vanukas ja sokerit, sekä pätkisrouhe. Kuumenna kattilassa n. 2 rkl vettä, ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada vuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia.

Vaivaamaton ja vaivaton täysjyväleipä

Kylläpä vain parani tämän ihanan leivän maku entisestään, kun vaihtoi osan (4dl) jauhoista täysjyvävehnäjauhoihin!

Ohje täällä.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Helppo raparperi-rahkamurupiirakka

Nopea ja yksinkertainen raparperipiirakka, kun vaan tarvittavat ainekset löytyy kaapista. Korvasin osan jauhoista täysjyvävehnäjauhoilla, onnistuu toki täysin vaaleilla vehnäjauhoillakin.


250 g voita
5 dl vehnäjauhoja
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
2 munaa
Rahkaseos:
400g maitorahkaa 
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
pari vartta raparperia

Sulata voi. Sekoita kulhossa kuivat aineet, lisää voisula. Ota vajaa puolet taikinasta erilleen muruseosta varten, lisää loppuun piimä ja munat.


Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. 

Sekoita rahkatäytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Pilko raparperit ja ripottele rahkatäytteen päälle, lopuksi ripottele muruseos. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Raparperipiirakkaa

...jälleen! Tällä kertaa vein mökkituliaiseksi, ihan peruspiirakkaa, mutta niin hyvää! Tein tämän neliskanttiseen vuokaan, mutta ohje toimii hyvin tavalliseen pyöreään piirakkavuokaankin. 


Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk (200g) kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 2 vartta raparperia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Painele voidellun tai leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Sekoita kermaviilin joukkoon muna ja sokerit. Pilko raparperi. Kaada täyte pohjan päälle, ja asettele raparperit täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Vaivaamaton ja vaivaton leipä

Tämä taitaa olla jo jonkin sortin "blogileipä",on hypännyt esiin nimittäin jokaikisestä leivonta/ruokablogista, joita olen viimeaikoina selaillut. Mutta ei ihmekään, jos tavallisessa uunissa voi kerran saada näin mahtavaa rapeakuorista maalaisleipää näin vähällä vaivalla niin kyllä sitä saakin hehkuttaa! 


Tein tapojeni vastaisesti ensimmäisen leivän ihan vain vehnäjauhoista, seuraavalla kerralla sitten vähintään puolet täysjyvävehnäjauhoja tai miksei ruisjauhojakin. Tässä siis ihan perusohje (leivän ohje on ilmeisesti julkaistu alunperin New York Timesissa, josta se on sitten levinnyt ympäri maailmaa), jota voi sitten muokata mieleisekseen!

7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa (laitoin vain 1tl)
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puuhaarukalla. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12 - 18 tuntia.


Pyörittele kohonnutta taikinaa muutaman kerran palloksi jauhotetulla pöydällä, ja kääri tuorekelmuun löyhästi. Anna levätä kelmussa noin 30minuuttia. Laita sillä välin kannellinen pata uuniin, lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita taikina sitten kuumaan pataan, ja paista ensin 30min kansi päällä, ja sitten vielä 15 minuuttia ilman kantta. Nauti uunituoreena!



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Helppo ruisvuokaleipä

Meillä syödään kaupan leipää aika harvoin, itse tehty kun on niin paljon parempaa, edullisempaa ja aika vaivatontakin itseasiassa. Nyt lomalla varsinkin on ihana aloittaa päivät uunituoreella leivällä!


5 dl vettä
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
4 dl vehnäjauhoja
5 dl ruisjauhoja
4 dl kaurahiutaleita
2 rkl pellavansiemenrouhetta
3/4 dl öljyä
½ dl siirappia

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita kädenlämpöiseen (n.42asteiseen) veteen.
Lisää suola ja siirappi. Lisää jauhoja taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja anna kohota noin tunnin ajan. Paista 200 asteessa noin tunti.