keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Runebergin kakku


3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl kaurakeksejä jauhettuna
1 ½ dl mantelirouhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
150 g voita
1 dl maitoa
Kostutus:
maitoa
vaniljasokeria
Päälle:
vadelmamarmeladia 
n. 2 dl tomusokeria
tilkka vettä

Voitele ja ja jauhota vehnäjauhoilla irtopohjavuoka, jonka halkaisija on noin 24 cm. Sulata voi ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne vaahdon joukkoon. Sekoita lopuksi joukkoon jäähtynyt voisula ja maito. Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua 175 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. (Tarkista tikulla kakun kypsyys). Anna kakun jäähtyä hetken aikaa ja irrota se vuoasta. Siirrä kakku tarjoilualustalle.

Kostuta jäähtynyt kakku kevyesti pullasudilla maidolla, johon on sekoitettu ripaus vaniljasokeria. Anna imeytyä hetken. Levitä sitten kakun päälle tasainen kerros vadelmamarmeladia. Sekoita tomusokerista ja vedestä notkea seos ja koristele kakku sillä. (toim. huom. älä tee niinkuin minä kiireessä, että levität sokerikuorrutuksen marmeladin päälle, tottakai sokeri sulaa siihen kosteaan pintaan..... vaan esim älä levitä marmeladia ihan reunoille saakka, ja koristele sitten vapaat reunat sokerikuorrutuksella.)  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti