keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pätkisjuustokakku


Ohjeen olen joskus napannut ylös jostain blogimaailman syövereistä, ja muokannut omaan käyttöön sopivaksi. Varoitus, vie kielen mennessään ;)
 
Pohja:
1 pötkö dominoita (tai muita täytekeksejä)
50 g voita
Täyte:
2 ½ dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk Kidius maitosuklaa-vanukasta
1 Pätkis-pussi
1 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
4 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sekoita voisulan kanssa. Painele seos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Hienonna pätkikset mahdollisimman pieneksi muruksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon tuorejuusto, vanukas ja sokerit, sekä pätkisrouhe. Kuumenna kattilassa n. 2 rkl vettä, ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada vuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia.

Vaivaamaton ja vaivaton täysjyväleipä

Kylläpä vain parani tämän ihanan leivän maku entisestään, kun vaihtoi osan (4dl) jauhoista täysjyvävehnäjauhoihin!

Ohje täällä.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Helppo raparperi-rahkamurupiirakka

Nopea ja yksinkertainen raparperipiirakka, kun vaan tarvittavat ainekset löytyy kaapista. Korvasin osan jauhoista täysjyvävehnäjauhoilla, onnistuu toki täysin vaaleilla vehnäjauhoillakin.


250 g voita
5 dl vehnäjauhoja
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
2 munaa
Rahkaseos:
400g maitorahkaa 
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
pari vartta raparperia

Sulata voi. Sekoita kulhossa kuivat aineet, lisää voisula. Ota vajaa puolet taikinasta erilleen muruseosta varten, lisää loppuun piimä ja munat.


Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. 

Sekoita rahkatäytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Pilko raparperit ja ripottele rahkatäytteen päälle, lopuksi ripottele muruseos. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Raparperipiirakkaa

...jälleen! Tällä kertaa vein mökkituliaiseksi, ihan peruspiirakkaa, mutta niin hyvää! Tein tämän neliskanttiseen vuokaan, mutta ohje toimii hyvin tavalliseen pyöreään piirakkavuokaankin. 


Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk (200g) kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 2 vartta raparperia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Painele voidellun tai leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Sekoita kermaviilin joukkoon muna ja sokerit. Pilko raparperi. Kaada täyte pohjan päälle, ja asettele raparperit täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Vaivaamaton ja vaivaton leipä

Tämä taitaa olla jo jonkin sortin "blogileipä",on hypännyt esiin nimittäin jokaikisestä leivonta/ruokablogista, joita olen viimeaikoina selaillut. Mutta ei ihmekään, jos tavallisessa uunissa voi kerran saada näin mahtavaa rapeakuorista maalaisleipää näin vähällä vaivalla niin kyllä sitä saakin hehkuttaa! 


Tein tapojeni vastaisesti ensimmäisen leivän ihan vain vehnäjauhoista, seuraavalla kerralla sitten vähintään puolet täysjyvävehnäjauhoja tai miksei ruisjauhojakin. Tässä siis ihan perusohje (leivän ohje on ilmeisesti julkaistu alunperin New York Timesissa, josta se on sitten levinnyt ympäri maailmaa), jota voi sitten muokata mieleisekseen!

7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa (laitoin vain 1tl)
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puuhaarukalla. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12 - 18 tuntia.


Pyörittele kohonnutta taikinaa muutaman kerran palloksi jauhotetulla pöydällä, ja kääri tuorekelmuun löyhästi. Anna levätä kelmussa noin 30minuuttia. Laita sillä välin kannellinen pata uuniin, lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita taikina sitten kuumaan pataan, ja paista ensin 30min kansi päällä, ja sitten vielä 15 minuuttia ilman kantta. Nauti uunituoreena!



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Helppo ruisvuokaleipä

Meillä syödään kaupan leipää aika harvoin, itse tehty kun on niin paljon parempaa, edullisempaa ja aika vaivatontakin itseasiassa. Nyt lomalla varsinkin on ihana aloittaa päivät uunituoreella leivällä!


5 dl vettä
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
4 dl vehnäjauhoja
5 dl ruisjauhoja
4 dl kaurahiutaleita
2 rkl pellavansiemenrouhetta
3/4 dl öljyä
½ dl siirappia

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita kädenlämpöiseen (n.42asteiseen) veteen.
Lisää suola ja siirappi. Lisää jauhoja taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja anna kohota noin tunnin ajan. Paista 200 asteessa noin tunti.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kaakaomarengit

Marengit on heikkouteni (yksi niistä), voisin syödä näitä loputtomiin...






2 valkuaista
1 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl sitruunamehua

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan samalla vatkaten. Lisää vielä kaakaojauhe ja sitruunamehu. Marenkivaahto on valmista kun se on kauniin kiiltävää eikä valu kulhoa kallistaessa.

Pursota marengit leivinpaperin päälle, ja paista 100 asteessa 1 ½ - 2 tuntia. Marengit ovat valmiita, kun ne ovat kevyitä, ja irtoavat helposti leivinpaperista.


...ja toinen heikkous: neilikat, mielellään vaaleanpunaisena!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Raparperikeikauskakku

Vielä viimeiset raparperit pakastimesta pois uusien tieltä, omassa ja mummolan puutarhassa alkaa olla varret jo aika hyvänkokoisia, sitten taas raparperireseptejä piisaa täällä varmasti kyllästymiseen asti! Keikauskakut harvoin loistaa ulkonäöllään, mutta makua kyllä riittää :)




Vuoan pohjalle:
50g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria
n. 2 dl raparperin paloja

Taikina:
100g pehmeä voita
1 dl sokeria
2 munaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Levitä piirakkavuoan pohjalle pehmeä voi, fariinisokeri ja raparperin palat. 
Sekoita pehmeä voi ja sokeri kulhossa, lisää munat yksitellen samalla sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan, kaada/levitä taikina raparperinpalojen päälle. Paista 175 asteessa 30 minuuttia.


torstai 23. toukokuuta 2013

Kakku mummalle

Eilen vietettiin pieni piristävä kahvihetki keskellä arjen touhuja mummani syntymäpäivän kunniaksi. Tein pikaisen täytekakun tummasta kääretorttupohjasta, välissä hilloa, kermaa ja rahkaa.


tiistai 21. toukokuuta 2013

"Tosca"kakku


Tai sitten ihan vaan kinuskikakku... 

Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, kun innoissasi alat väsätä jotain leipomusta ja puolivälissä huomaat että joku tärkeä aines puuttuu. Ja kello on kymmenen illalla etkä jaksa lähteä sinne ainoaan aukiolevaan kauppaan, eli abc:lle kilometrien päähän..
Mutta tämän kakun kanssa kävikin niin, että kakusta tulikin paljon parempi kun mantelilastut puuttui - toskakakusta tulikin vain kinuskikakku, joka upposi päiväkahvivieraiden suihin aika vikkelästi ;)

Toscakinuskikakku

150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1 ½ tl kardemummaa
2 dl maitoa 

Kuorrutus:
100 g voita
(150 g mantelilastuja)
1 ½ dl siirappia
1 ½ dl kermaa


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen, sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja reunoista voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Valmista sillä välin kuorrutus. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua n. 10 minuuttia välillä sekoitellen. Anna jäähtyä kunnes seos kiinteytyy paksummaksi. Levitä pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pavlova

Ihanan raikasta kahvihyvää vaikkapa tällaisena hellepäivänä!

 
Pavlovan ohjeen löydät jo blogistani täältä. Tällä kertaa päällä turkkilaista jogurttia ja vispikermaa ja mausteena hiukan sitruunamehua ja sokeria ja päällä vielä cashew-pähkinöitä ja viinirypäleitä..

lauantai 18. toukokuuta 2013

Focaccia

Helppoa ja herkullista, ja ennen kaikkea huumaavan tuoksuista!


3 dl vettä
1/2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
noin 7 dl jauhoja
1/2 dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
sormisuolaa
tuoretta tai kuivattua rosmariinia

Liuota kädenlämpöiseen (noin42asteiseen) veteen suola, hunaja ja pieni määrä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Lisää jauhoja vähitellen, lisää öljy loppuvaiheessa. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Kohota kaksinkertaiseksi.
Kauli taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ympyrän muotoon. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja anna taikinan kohota vielä uudelleen liinan alla sillä välin.
Voitele leipä kevyesti öljyllä ja painele leipään koloja sormella. Ripottele pintaan vielä sormisuolaa ja rosmariinia. Paista uunissa 15-20 minuuttia. Voitele valmista leipää vielä hiukan öljyllä ja nauti tuoreena!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä

Äitienpäivää vietettiin täällä vain kotona, ulkoillen, leipoen, omasta perheestä ja viikon ainoasta vapaapäivästä nautiskellen. Sain nukkua aamulla pitkään ja vuoteeseen tuotiin pieni paketti ja kulhollinen mansikoita, joista tosin äiti ei kovin montaa ehtinyt syödä, perheen pienin kun oli sen verran vikkeläsormisempi ;)




Ihana päivä!

Kaisan kahvikakku

Tätä herkullista kuivakakkua äitini teki usein kun olimme pieniä..Nyt tein tätä itse äidilleni. Ihana vaalea kakku, jota peittee kahvin ja kaakaon makuinen kuorrute!


Mitat on kahvikuppeina.

200 g voita
vajaa 1 kkp perunajauhoja
2 kkp sokeria
4 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 kkp vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
100 g voita
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl kahvia
tomusokeria

Vatkaa pehmeä voi, perunajauhot ja sokeri kulhossa. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
Sulata kuorrutusta varten voi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, vaniljasokeri ja kahvi. Lisää lopuksi tomusokeria kunnes seos on sopivan kiinteää. Levitä jäähtyneen kakun päälle, ja anna kuorrutuksen jähmettyä kylmässä ennen tarjoilua.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kevättä

Sisällä vihertää herneenversot ja basilikat, ulkona raparperi nostaa päätään mullan alta ja pensaihin ilmestyy silmuja.



Joka kevät pähkäillään samaa asiaa - jatketaanko grillailua vanhalla pallogrillillä vai hankitaanko kaasugrilli... No, nyt vihdoin raaskittiin se kaasugrilli ostaa, ja grilli onkin nyt ollut kuumana harva se ilta! 
Tykkään että grillissä voi valmistaa kerralla koko aterian, eilen grillailtiin kanaa, ja seuraksi folionyyttiin kääräistyjä kasviksia. Tällä kertaa laitettiin vain perunaa ja porkkanaa, ripaus pippuria, suolaa ja kuivattuja yrttejä sekä loraus öljyä. Näitä sitten kypsyteltiin grillissä puolisen tuntia.


Aurinkoista viikkoa!